Jokerit otti torstaina toisen voittonsa peräkkäin patapaidoista kaatamalla Ässät Isonmäen hallissa maalein 2-4. Illan tehomies oli jopa kolme maalia nakuttanut Janne Lahti, joka koko ykköskentän tavoin esiintyi vallan pirteästi. Illan erikoisuus oli Jokereiden joukkueenjohdon amatöörimäinen suoritus joukkueen kokoonpanon ilmoittamisessa. Tommi Kivistö oli merkitty Tom Koiviston tilalle, ja näin ollen toisessa erässä sen huomattuaan ottelun tuomaristo näytti Koivistolle ovea, ja Jokerit joutui pelaamaan viimeiset kaksi erää vain viidellä puolustajalla.
Tasaisen huonoa peliä
Ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty, vaikka paikkoja oli tehdä montakin. Ylivoimaa pääsivät molemmat kokeilemaan, mutta erikoistilannepelaaminen maistui vain alivoimalla. Ylivoima oli molemmilta surkeaa, eikä kunnon kuvioita nähty yhtäkään. Toisessa erässä Ässät pääsi johtoon Battaglian istuessa jäähyboksissa. Vaikka johtomaalinkin jälkeen Ässät jatkoi näennäistä hallintaa ja kulmissa pyörimistä, pääsi Jokerit

tasoittamaan pelin Marko Luomalan kakkosen jälkeen.
Kolmannessa Jokerit herää taisteluun
Kolmannen erän aluksi Ässät saa hurmoksen päälle ja menee 2-1 johtoonkin. Tommi Huhtalan maali ei kuitenkaan riitä patapaidoille voittoon, sillä juuri kun Ässien kolmas maali ikään kuin roikkui ilmassa, lahjoitti Matti Kuusisto Lahdelle kiekon ennen punaviivaa, joka kiitti ja purjehti yksin läpi laittaen kiekon varmasti pussiin. Tasoitusmaalin jälkeen Ässien peli sekosi, ja Jokerit sai hyvin otteen pelistä. Illan sankari Lahti viimeisteli Jokerien voittomaalin Ässien tumpeloitua kiekon siniviivallaan jokeripelaajille. Neljännen maalin viimeisteli tyhjiin Esa Pirnes.
Huonollakin pelillä saadaan pisteitä
Vaikka molemmat joukkueet pelasivat tänään - kai sen voi ääneen sanoa - huonon jääkiekko-ottelun, on kuitenkin positiivinen merkki että Jokerit pystyy saalistamaan pisteitä pahimmilta vastustajiltaan hieman heikommallakin esityksellä. Tänään tyylipisteitä ei olisi

tullutkaan, mutta kolme sarjapistettä maistuu varmasti siitä huolimatta. Voitolla helsinkiläiset nousivat jopa sarjan viidennelle sijalle, tosin muutaman ottelun muita enemmän pelanneena. Uusi vahvistus Bates Battaglia esiintyi kohtuullisen pirteästi, eikä ollut kaukana maalintekoakaan. Lupa on odottaa tehoja talven kääntyessä kohti kevättä.