Jokerit ei pystynyt jatkamaan voittoputkeaan enää Tampereella, vaan Tappara korjasi ylimääräisen pisteen Stephen Guollan jatkoaikaosumalla. Helsinkiläiset jatkavat näin liigan seitsemäntenä neljä pistettä Tapparaa ja Kärppiä perässä.
Tasonnosto kolmanteen erään
Täyttä 60 minuuttia narripakka ei kyennyt kotijoukkuetta hiillostamaan, vaan ensimmäiset kaksi erää mentiin lähinnä

Tapparan komennossa. Kolmannessa erässä Jokerit sai hieman otetta ja Ilves-ottelussa tammikuun maalisaldonsa avannut Esa Pirnes veikin Jokerit johtoon kun reilut kymmenen minuuttia erää oli jäljellä. Johto ei tällä kertaa kestänyt kuin vajaat puolitoista minuuttia, kun Jan-Mikael Juutilaisen henkilökohtaisesta virheestä Tappara pääsi iskemään tasoituksen. Kovia oppirahoja nuoren pelaajan tulee maksaa, ja tätä oman miehen hukkaamista kelataan videolta varmasti Helsingissä vielä monta kertaa.
Säteri 1, Riksman 0
Ennen ottelua jännitystä toi lisää myös kahden kuuman maalivahdin kamppailu. Ottelusta tuli odotetun vähämaalinen, mutta loppujen lopuksi veskareiden kamppailusta niukkana voittajana astui esiin Harri Säteri. Juuso piti muutaman kerran Jokereita ottelussa mukana, eikä missään tapauksessa pelannut huonosti, mutta Säteri on ottanut tampereella selkeän ykkösvahdin paikan ja hoiti tonttinsa täyden kympin arvoisesti.
Tästä on hyvä jatkaa kohti JYP-koitosta
Jokerit jatkaa taistelua elintärkeistä

pisteistä lauantaina, eikä vastus ainakaan helpotu. Vastaan Helsingissä luistelee hallitseva Suomen mestari Jyväskylästä, joka hamuaa liigan kolmospaikkaa HIFK:lta. Torstaina Espoon Blues katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa JYPin kustannuksella, joten lauantaina mestarilta ei varmasti puutu sisua ja näyttöhaluja. Jokerit esitti kuitenkin kypsiä otteita, ja valmentaja Jortikka omienkin sanojensa mukaan piti kolmannen erän tasonnostoa hyvänä merkkinä. Pääkäskijä tosin on hieman huolissaan loukkaantumisista, sekä joukkueen yleisestä laskevasta trendistä. Sairastuvalle Joe Rullierin seuraksi liittyi tänään Marko Kauppinen.