Jokerit jatkoi vahvoja otteita kärkipään joukkueita vastaan torstaina Helsingissä. Nordenskiöldinkadulla käydyssä ottelussa kotijoukkue IFK oli kuitenkin lopulta parempi voittolaukauskilpailussa, vaikka molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus viedä ottelu jo varsinaisella peliajalla.
Ehjät 60 minuuttia, missä pelaa?
Jokereiden perisynti Aravirran lyhyellä valtakaudella oli pitkälti myös se, että hyvät otteet kestivät usein vain yhden tai kahden erän ajan. Tänään tuo ongelma palasi, toinen erä petohallissa oli Jokereilta surkeaa peliä. Ilman Riksmanin huipputorjuntoja peli olisi ollut todennäköisesti ohi ennen toista erätaukoa. Kauden hienoimpiin suorituksiin lukeutuu varmasti tilanne toisessa erässä, jossa J-P Haataja pääsi lyömään kiekkoa tyhjään maaliin. Juuso venytti hanskansa vielä kiekon tielle, eivätkä torjuntaan olleet uskoa kumpikaan.
Super-Bremberg!
Jokereiden pelistä löytyy tällä hetkellä paljon hyvää ja positiivista. Puolustuspeli toimii, maalivahtipeli toimii, ja kaiken lisäksi myös hyökkäysrintama alkaa pikkuhiljaa löytää itseään. Koko Suomessa olonsa ajan erinomaisesti suoritunut ruotsalaiskonkari Fredrik Bremberg on nostanut Hentusen ja Pirneksen suoritustasoa monta pykälää ylemmäs. Torstaina mies jakeli jälleen käsittämättömiä passeja, ja syötti jälleen Jokereiden ensimmäisen maalin. Pisteputkelle ei näy loppua, ja sekös faneille maistuu.
Petrell upottaa Jokerit
Kolmannen erän alussa Jokerit tekee nopeat kaksi maalia, joista toisen teki Juha Lind. Kauden avausmaali tuntuu varmasti hyvältä, vaikka kukaan tuskin odottaa menneiden vuosien pistehailta tällä kaudella kovinkaan suurta pistepussia. Johtoasemassa päästään etenemään aina 54. minuutille asti, jolloin HIFK:n illan sankari Lennart Petrell tasoittaa pelin Haatajan syötöstä. Jatkoajalla ei ratkaisua saatu, joten mentiin voittolaukauskisaan. Lopulta illan sankari oli Petrell, joka upotti kiekon maaliin, ja Hentunen epäonnistui yrityksessään.
Paljon miehiä poissa
Jokereiden pelistä puuttui monta palasta, se on tietenkin osasyynä mm. puolustuspään muutamaan kardinaalivirheeseen. Hyökkääjistä Tomi Mäki kärsii käsittämätöntä kolmen ottelun pelikieltoaan vielä HPK:ta vastaan, mutta toivonkipinä elää että Jan-Mikael Juutilainen saadaan lootaan lauantaiksi. Puolustuspäässä Alex Brooksin poissaolo näkyi, mutta mies saataneen kaukaloon takaisin tammi-helmikuun aikana.