Elintärkeä ottelu Pelicansia vastaan tuotti tappion, joka tarkoittaa samalla sitä, että lahtelaiset nousevat narrilauman edelle sarjataulukossa. Kun pisteen jäljessä olleet lappeenrantalaiset ottivat pisteen espoosta, on Jokerit tasapistein huonommalla maalierolla jälleen liigajumbo.
Jokerilauma jäi jalkoihin
Pelicans lähti otteluun hyvällä sykkeellä, ja lähes koko ottelun ajan pystyi pitämään pelinsä kurinalaisena. Kolmannessa erässä Jokerit pääsi vielä yrittämään tasoitusta kunnes Paakkolanvaara rokotti ykköskentän virheestä. Pelillisesti Jokerit ei kuulu taulukossa tällä hetkellä yhtään ylemmäs, joten siinä suhteessa sijoitus on oikeutettu. Ykköskentän ylivoimapeli oli ajoittain hyvän näköistä, mutta kolme päästettyä maalia omiin kertoo ketjun urhautumisesta ja puolustamisesta kaiken oleellisen.
Saarinen palasi tositoimiin
Jos pelistä täytyy etsimällä etsiä jotain positiivista, niin nuoren Ossi Saarisen paluu kaukaloon oli erittäin energinen. Mies teki Jokereiden ensimmäisen maalin, ja esiintyi kaukalossa muutenkin edukseen. Myös Bremberg taiteili hyökkäyspäässä tehden tuttuja taikojaan, mutta ykkösketjun esitys omassa päässä oli umpisurkeaa.
Kiekollinen peli tuottaa tuskaa
Pelicansia vastaan Jokereiden hyökkäyksiin lähtö oli liian hidasta, eikä omista saatu kunnon vyörytyksiä päin lahtelaismaalia. Kahden syötön jälkeen kiekkoa roiskittiin punaviivan jälkeen päätyyn, ja peli meni usein kulmissa pyörimiseksi. Pussinokat sumputtivat maalinedustan erittäin hyvin, ja Jokereiden yritykset jäivät lähinnä vedoiksi kaukaa tai pienistä kulmista. Myöskään maskin tekemiseen ei tänään tahtonut löytyä vapaaehtoisia.
Lamothe - Riksman 1 - 0
Etukäteen heikoksi lenkiksi kaavailtu Pelicans-vahti Marc Lamothe osoitti alun haparoinnin jälkeen olevansa vakavasti otettava maalivahti. Mies otti muutaman vaikean kopin ja lannisti mm. Jani Ridan moneen otteeseen. Juuso Riksmanin peli oli kahden erinomaisen ottelun jälkeen tänään vaikeaa, ja mies oli lähes Lamothen vastakohta. Käsittämättömiä torjunta-asentoja, kiekonpudotuksia, haparointeja. Marko Jantusen tekemä ylivoimamaali maalin kulmalta voidaan laittaa lähes täysin Juuson nukahduksen piikkiin, vaikka Jarna pääsikin nousemaan suhteellisen vapaasti.
Vaikea loppukausi odotettavissa
Jokereiden kausi jatkuu torstaina Oulussa kovakuntoista kärppälaumaa vastaan. Raksilasta ei tämän illan esityksellä ole tuotavina pisteen pistettä, joten otteiden pitää muuttua radikaalisti. Jokerit menetti Mikko Kaltevan ensimmäisen erän lopulla, eikä miehen tilanteesta ole varmuutta. Muuten loukkaantumiset alkavat hellittää. Loppukaudesta tulee kuitenkin erittäin vaikea, sillä kiekollinen peli on läpi kauden ollut käsittämättömän huonoa, eikä varsinaista hyökkäyssysteemiä joukkueella ole laisinkaan. Oikein rakennettuja hyökkäyksiä narrilauma ei pysty luomaan, eikä niitä tänään nähty yhtäkään. Kiekon roiskiminen päätyyn ei tuottanut Pelicansia vastaan tulosta. Odotettavaksi jää, harjoitteleeko Jokerit joulutauolla avauspeliä lainkaan, vai tuleeko tästä toinen katastrofikausi.