Jokerit matkustaa perjantaina Kuopioon Niiralaan, jossa vastaan luistelee alkukauden mukiinmenevästi aloittanut KalPa. Viime ottelut ovat kuopiolaisilla menneet kuitenkin hieman vuoristorataa, ja siinä onkin Jokereille yllätyksen mahdollisuus. Viidestä viime ottelusta KalPa on saanut vain neljä pistettä. Avausmaalin tärkeyttä ei voi liikaa alleviivata, varsinkin kun pelataan täpötäydessä, pienessä ja tiiviissä hornankattilassa.
Kokoonpano elää vieläkin
Jokereiden kokoonpanoon tulee vielä muutoksia voitokkaan Ässät-pelin jälkeen. Mikko Kalteva palaa pelaavaan kokoonpanoon neloskenttään. Kokoonpanosta joutuivat jättäytymään pois Semir Ben-Amor, sekä Tom Koivisto. Myös Ossi Saarinen joutuu sairaana jäämään katsomon puolelle. Nähtäväksi jää, miten uudet poisjäännit vaikuttavat nk.
peli-ilmeeseen.
Ratkaisun paikat
Avausmaali on elintärkeä. Liian usein narrilauma on antanut vastustajalle liikaa eteen antamalla ensin avausmaalin, ja sen jälkeen vielä pari lisää. Tänään siihen ei ole varaa, sillä kotijoukkue varmasti pelaa sata lasissa KalPan 80-vuotisjuhlaottelussa. Myös paljon puhuttu 60 minuutin "tsemppi" olisi Kuopiossa tärkeää, sillä viimekin otteluissa nähty yhden erän nukahdus voi maksaa perjantaina jopa pisteet, vaikka pari muuta erää menisikin mallikelpoisesti.
Seuraa heitä:
Tuomas Kiiskinen. Palaa pitkän tauon jälkeen KalPan kokoonpanoon. Mies on alati vaarallinen, ja hakee paluulleen varmasti juhlaottelussa räjähtävää starttia.
Marko Kauppinen. Kaksi maalia Ässiä vastaan.

Oliko se osoitus kokeneen kehäketun heräämisestä? Aika olisi.
KalPan ykköskenttä. Sami Kapanen sekä Kallet Kerman ja Sahlstedt. Onnistuessaan tuhoisa rykelmä. Tämän ketjun pimentämisestä on paljon kiinni, tarttuuko Jokereiden haaviin tänään yhtään pistettä.
Juuso Riksman. Tästä miehestä riippuu paljon. Huippuonnistumisella Jokerit pelaa pisteistä. Ilman Juuson huippupeliä lienee turha odottaa kovinkaan ruusuista tulosta.