Jokerit palasi voittokantaan Ilveksen kustannuksella Helsingissä tiistaina maalein 5-2. Voiton takuumiehinä toimivat jälleen kerran ison rahan palkkasoturit Hentunen, Pirnes ja Bremberg. Kolmikko teki Jokereiden viidestä osumasta neljä.
Ei vieläkään ehjää 60 minuuttia
Vaikka selvä kolmen maalin voitto takasi kolme pistettä, jäi ottelusta silti paljon jossiteltavaa. Toinen erä meni tupsukorvien komennossa, ja vain ylivoimamaalin turvin päästiin tasalukemissa päätöserään. Myös Ilveksen ensimmäinen maali ykköserän lopussa tuli selkeän merkkausvirheen vuoksi, jolloin pari Koivisto - Ölander katseli metrin päästä Henri Sandvikin tehdessä uransa ensimmäisen liigamaalin maalin kulmalta. Kolmannen erän peli-ilme riittäisi voittoon lähes mistä joukkueesta vain, jos samanlainen meininki vain kestäisi kolmen erän verran.
Hentunen liekeissä, kiitos Fredrik!
Joroisten Härkä on viimein saanut ketsuppipullon korkin auki. Kultakypärää kantava Hentunen merkkautti Ilvestä vastaan tehot 2+1, Pirneksen ja Brembergin tehdessä maalit mieheen. Suuri kiitos Hentusen kovista tehoista on ehdottomasti annettava ruotsalaisvahvistukselle, joka on jäällä kuin Zidane viheriöllä. Vaikka liike ei enää ole parikymppisen tasolla, pää leikkaa kuin partaveitsi.
Koivisto mukana hyvässä ja pahassa
Myös kovan rahan vahvistus Tom Koivisto alkaa pikkuhiljaa

pääsemään pisteiden makuun. Tästä on ollut viitteitä jo viime peleissä, ja Ilvestä vastaan mies teki tehot 1+1. Vaikka peli kulkee hyökkäyspäässä ja tehoja tulee, on oman pään pelaaminen puolestaan vielä hieman huteralla tasolla. Merkkausvirheitä tulee edelleen, ja tiistaina se maksoi johtoaseman ensimmäisen erän lopulla. Mies kuitenkin korjasi miehekkäästi erheensä tekemällä loistavan yksilösuorituksen jälkeen hienon maalin kolmannessa erässä.
Peli alkaa näyttää jääkiekolta
Vaikka kolme pistettä tulikin, jopa selvin lukemin, on joukkueella paljon töitä edessään. Raa'at, jopa junioritasoiset virheet omassa päässä maksavat maaleja, jopa pisteitä, joten niistä on päästävä eroon. Toisen erän nukahdus on ollut tälle kaudelle hyvinkin tyypillistä, mutta kolmannen erän dominointi oli erittäin lupaavaa. Myös erikoistilannepelaamisen on kohennuttava ajatellen kevättä. - Erikoistilannepelaamisesta on paljon kiinni. Tähän asti olemme pelanneet huonosti molempia, tänään onnistuimme, Aravirta kiitteli jatkoaika.comissa.
Toisessa erässä Ilveksellä oli mahdollisuus mennä isoonkin johtoon, mutta kolmanteen erään mentiin tasalukemissa. - Toisessa erässä pelattiin kyllä huonosti ja osittain huolimattomasti. Yhdellä ylivoimamaalilla pysyttiin mukana, myönsi Aravirtakin.
Päävalmentaja oli iloinen, että ehjä harjoitusjakso näkyi ykkösketjun ja -ylivoiman otteissa. Mäen johtama kolmosketju sai kehut hyvästä puolustuspelaamisestaan. Kaksi tuoreempaa ketjukoostumusta hakivat vielä yhteispeliä, mikä valmentajan mielestä oli ensimmäisessä yhteisessä ottelussa varsin luontevaa.