Jokereiden ja Kärppien kohtaamisesta ei käänteitä puuttunut ja kotijoukkue onnistui kasvojenkohotuksessaan esittämällä vaihteeksi pirteitä otteita kotiyleisölle. Tasaisen kamppailun vei kuitenkin nimiinsä Oulun Kärpät maalein 3-4.
Onnistujia ja epäonnistujia
Kärppien tehovitja oli odotetun tehokas, Jari Viuhkolalla oli neljän syöttöpisteen ilta ja Pavel Rosa teki loisteliaan paluun Areenalle tehden kolme maalia. Myös Jokereilla oli omat onnistujansa, Jukka Hentunen sai viimein maalihanat auki ja meni joukkueen pistepörssin kärkeen kolmen maalin illan ansiosta. Epäonnistujiin voitaneen luokitella kokenut puolustaja Tom Koivisto, joka esitti pääosin varsin epävarmoja otteita, ja mm. Kärppien voittomaali iskettiin Koiviston istuessa koukkaamiskakkosta.
Kolmannessa erässä kuolinisku
Kärpät meni toisen erän aikana 1-3 johtoon, ja kolmannessa erässä latoi neljännen maalin Tom Koiviston kärsiessä koukkaamisjäähyä. Ottelu tuntui jo ratkenneen, kunnes Jokerit laittoi kirivaihteen silmään. Kolme maalia oli kuitenkin liian pitkä matka kirittäväksi, vaikka Hentunen toikin Jokerit maalin päähän puolisen minuuttia ennen loppuvihellystä. Lopussa narripakka sai hyvän paineen kärppäalueelle, mutta maalia ei saatu aikaan.
Tästä on hyvä jatkaa
Loppujen lopuksi joukkueen yleisilme oli parempi kuin aiemmin tällä kaudella. Omissa soi vain alivoimalla ja nekin maalit olisivat olleet pääosin vältettävissä varmemmalla pelaamisella. Uusi vahvistus, Fredrik Bremberg, esitti myös pirteitä otteita. "Luisteleva tietokone; helppoja oivalluksia, mutta kun osaa lukea peliä ja kädet ovat tuollaiset, niin ei ole kiire milloinkaan", kommentoi päävalmentaja Aravirta jokerit.comissa. Joukkue laukoi keskiviikon ottelussa huomattavasti paljon vastustajaa enemmän, mutta tehottomuus vaivaa. Myös maalin edestä päästiin kokeilemaan monen monta kertaa, valitettavan usein laukaus kuitenkin suuntautui ohi.
Jokerit pelaa seuraavan kerran lauantaina kotonaan, jolloin vieraaksi saapuu Lappeenrannan SaiPa. Voitto tästä helpottaisi joukkueen pelaamista vuorenvarmasti, ja viikonloppuna kaukalossa nähdään varmasti taisteleva jokerilauma.
